”Jos et pysty lopettamaan juomista kokonaan, vaikka tosissasi tahdot, tai jos et juodessasi osaa säännöstellä nauttimasi alkoholin määrää, olet todennäköisesti alkoholisti.”
”Ihmiset juovat pohjimmiltaan siksi, että he pitävät alkoholin vaikutuksesta. Tähän tunteeseen on vaikea tarttua, ja vaikka ihmiset myöntävät, että se on vaarallinen, jonkin ajan kuluttua he eivät erota todellista epätodellisesta. Heille elämä alkoholin vaikutuksen alaisena on ainoata normaalia elämää. He ovat levottomia, hermostuneita ja tyytymättömiä, kunnes he voivat taas kokea helpotusta, jonka muutama ryyppy tuo tullessaan. He näkevät etteivät nuo ryypyt koidu kohtalokkaiksi muille ihmisille. Kun he ovat taas antaneet periksi halulleen, kuten niin monet tekevät ja syntyy pakonomainen tarve, he aloittavat ryyppykauden, joka on meille kaikille tuttu, selviävät, katuvat ja päättävät vakaasti etteivät koskaan enää juo. Tämä toistuu toistumistaan, ja jos ihminen ei koe täydellistä sielullista muutosta, toipumisesta ei ole juuri toiveita.”
”Useimmille tavallisille ihmisille alkoholin juominen tuo väriä elämään, se merkitsee toveruutta ja tapahtumia. Se merkitsee vapautumista huolista ja ikävystymisestä. Se on tapa olla iloisesti lähellä muita ja tuntea, että elämä on mukavaa. Mutta meille, jotka ryyppäsimme raskaasti, viina ei merkinnyt loppuaikoina mitään tällaista. Entinen hauskuus oli poissa. Siitä oli vain muistot jäljellä. Entiset suuret hetket eivät koskaan palanneet. Yritimme kiihkeästi nauttia elämästä niin kuin kerran ja hellimme säälittävää päähänpinttymää, että saisimme jotenkin ihmeellisesti alkoholinkäytön hallintaamme niin, että elämä maistuisi taas elämältä. Yritimme yhä uudelleen, ja yhä uudelleen me epäonnistuimme.”
”Syistä, joita ei vielä tunneta, useimmat alkoholistit ovat menettäneet kyvyn päättää juomisestaan. Meidän ns. tahdonvoimamme häviää käytännöllisesti katsoen kokonaan. Tulee hetkiä, jolloin emme pysty palauttamaan mieleemme kärsimyksiä ja nöyryytyksiä, joista on ehkä kulunut vain viikkoja tai kuukausia. Me emme mahda mitään ensimmäiselle lasilliselle.”
”Mitä vähemmän ihmiset meitä sietivät, sitä kauemmaksi me vetäydyimme heistä ja itse elämästä. Kun meistä tuli kuningas Alkoholin alamaisia, hänen hullun valtakuntansa vapisevaa asukkeja, silloin laskeutui päällemme yksinäisyyden kylmä huuru. Se sakeni ja musteni. Eräät meistä etsiytyivät elämän laitapuolille yrittäen sieltä löytää ymmärtämystä, ystävyyttä ja hyväksymistä. Joskus hetkittäin niitä löytyi – sitten tuli pimeys ja hirveä herääminen Neljän Ratsumiehen seurassa, jotka ovat Kauhu, Hämmennys, Pettymys ja Epätoivo. Onnettomat juopot, jotka lukevat näitä rivejä, ymmärtävät mistä me puhumme!”
”On olemassa ratkaisu. Tuskin kukaan meistä piti siitä, että joutui tutkistelemaan itseään, luopumaan ylpeydestään ja tunnustamaan puutteensa, mikä on edellytyksenä pyrkimyksemme onnistumiselle. Mutta me näimme muiden onnistuvan näin tehdessään, ja me itse elimme elämää, jonka toivottomuus ja turhuus ei enää jättänyt epäilyn sijaa. Kun ihmiset, joiden ongelma oli ratkennut, lähestyivät meitä meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tarttua niihin yksinkertaisiin hengellisiin työkaluihin, jotka meille ojennettiin. Taivas ei ole meille enää tavoittamaton, me olemme kohonneet neljänteen ulottuvuuteen, jollaisesta emme olleet osanneet edes uneksia.”